maanantai 30. toukokuuta 2011

Hiljaiselon loppu

Asuminen äidin helmoissa on jälleen päättynyt. Uusi koti löyty kaupungin laidalta rauhallisesta rivitalosta, jossa naapurin ovat mukavia ja ymmärtäväisiä. Koirat ovat sopeutuneet hyvin, Kuje nyt tykkää hieman kommentoida parilla sanalla ohikulkijoita toistaiseksi.

 Parin kuukauden aikana treenaus on ollut aikalailla totaalisen tauolla. Lenkkeilyn lisäksi ollaan vain muutaman kerran vedetty kärryjä. Yhden kerran innostuimme treenaamaan tottista ja siitä nämä kuvat. Josko olisi jo aika ryhdistäytyä?
Treenaamattomuus saa aikaan tälläisen liikkeestä maahanmenon :)

Ja koska muutto on siis takanapäin, tässä muutama maistiainen uudesta kopistamme. Tai no mukavan kokoisesta kaksiosta josta löytyy myös sauna ja mukavan kokoinen takapiha.


 Kujeen palkintohylly, Hero vielä saa odottaa omien pyttyjen keräämistä.