Taukoa, ei taukoa, taukoa ja elämän suuria mullistuksia

Viimeinen puolisen vuotta on ollut elämässämme täynnä suuria muutoksia. On ollut muutama muutto ja Hokken lopetus. Kovasta uhoamisesta huolimatta, en ole saanut oikein koirien treenauksesta kiinni. Sitten tuli uusi parisuhde ja taas muutto. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että olisi mahdollisuus palata arkeen ja saada rytmi elämään. Koirat ovat kestäneet muutot hyvin ja sopeutuneet jälleen uuteen kotiin. Ainoastaan nykyisen asunnon rappuset tuottivat Herolle hankaluuksia. Heroa kun jännitti liukkaat puurappuset, koira kun ei osaa kunnolla tähdätä liukueste matoille. Poika uskataa sentään jo rappuset kulkea, alaspäin lähteminen vaatii edelleen kyllä pienen miettimis hetken.

Elämä ilman hankalaa koiraa (tarkoittaa siis Hokkea) on tuonut mahdollisuuden ottaa koirat useammin mukaan. Ja kun ystäväpiiristä löytyy koirista pitäviä ihmisiä, ovat koirat usein matkassa mukana. Varsinkin tuo mies tykkää pakata koirat mukaan ja ajoittain tuntuu, että menee useammin koirien kuin minun kanssani..  

Kujeen lempipaikaksi on tullut uuden kotimme alakerran sohva. Siitä se näkee hyvin toisessa reunassa maatessaan keittiöön, jonne eivät mukavuussyistä koirat saa tulla. Tai sitten vaan saattaa nauttia auringon paisteesta ja rennosta elämästään, niinkuin kuvassa. Kuje kun ei ole moksiskaan pitkästä treenaamattomuudesta, liekö koira edes kaivata treenikentille.

Hero kirppuaivo taas janoaisi tekemistä. Aina se tunkee lelun kanssa pyytämään leikkiin. Sen virta ei tunnu loppuvan millään. Ja jos leikkiin koiran kanssa ei ryhdy, on hyvin tavallista seuraavaksi kuulla örinää kun koira piehtaroi ja viihdyttä itse itseään olohuoneen lattialla. Tuo koira onkin oikea viihdyttäjä ja saa päivittäin tempuksillaan hymyn huulille.

Varasijalla

Tuli sitten ystävän pienellä painostuksella yritettyä tokokisoihin. Omaksi huojennuksekseni kisa oli jo täynnä, mutta otimme varapaikan. Nyt saa sitten todella jännittää, koira ei ole läheskään kisavalmis koska olen menneen kk vain lusmuillut treenaamisen kanssa. Nyt olisi pieni paine todella saada liikkeet vihdoin kasaan, jos vaikka vahingossa meille siunaantuu kisapaikka.
Ei tässä sentään aivan mahdottomassa tilanteessa olla. Toivon ja uskon, että edes tulokseen olisi mahdollista yltää. Eli ei kovin suuria tavotteita :)
Toisaalta vaikka koira on kovin kesken haluaisin mennä näyttäytymään tuomarille. Kisassa toimii tuomarina Ilkka Sten, joka on ollut tuomaroimassa useissa kisoissa, joissa olen ollut talkoolaisena. Viimeksi nähdessämme muistan hänen sanoneen, että seuraavan kerran kun näemme minun täytyy olla myös kisaamassa. Tuosta tapaamisesta on jo noin 7 vuotta, eli aikaakin on jo kulunut tarpeeksi. Koira on vaihtunut ja olisi se hauska nähdä muistaako Ilkka edes sitä mahdollisesti krapulaista talkoolaista joka meinasi sössiä koirakot vääriin luokkiin.
Muuten elämämme hymyilee ja uusia tuulia puhaltelee. Koitetaampa tästä nyt häippäistä treenaamaan.

Ei sitä kuitenkaan saa itsestään kesällä irti

Treenaukset on ollut lähes totaalisen pannassa. Ohjaajan laiskuus on se ainut syy tähän tilanteeseen. Enemmän olen keskittynyt uuden arjen kehittämiseen. Koirat ovat tottuneet rivitaloasumiseen hienosti. Kuje saattaa ajoittain ilmoitella, jos ovemme ohi kulkee joku. Jotkut oven koputtajat saavat pari vahti haukkua, mutta sitten vaikenevat kiltisti. Yksin ollessaan ovat olleet hissuksiin, naapureilta ei ole tullut mitään haukkumiseen liittyviä kommentteja. Päin vastoin, naapurit ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja Hero on jo ihastuttanut muutamat naapurit ihanuudellaan. Yksi ilta naapurin mies odotti pihalla meitä iltalenkiltä. Oli kuulemma nähnyt kun lähdimme lenkille ja etsinyt palat makkaraa koirille, jotta pääsee niitä rapsuttamaan sekä syöttämään.

Vaikka tämä onkin koirieni blogi, on pakko tännekkin kertoa kuinka uusi elämäni on lähtenyt käyntiin. Ajattelin eron jälkeen laittaa koko elämäni uuteen uskoon ruokavaliota myöten. Ahkera lenkkeily ja ruokatottumusten muutos on kutistanut minua noin 12kg. Entisessä paikassa kun ei kovin lenkkeilty kuin pelloilla. Pelkäsin niin kovin naapurin koiraa, joka kerran karkasi Hokken päälle ilkein seurauksin. Susivaaran takia pimeellä taas ei paljoa liikuttu. Täällä lenkkeily kärpänen on iskenyt kunnolla, ja kaupungissa saa seuraakin lenkille. Terveellisen ruokavalion johdosta huomasin eilen jopa, että kehoni hylkii suklaata.

Jos tästä koittaisi sit koiriin palatakseni ryhdistäytyä treenin kanssa ja asettaa itselleen uusia tavotteita.

 Kuje ja Hero ovat kotiutuneet sohvalle mainiosti :)

 Perusasennon muisteloa

<3

Hiljaiselon loppu

Asuminen äidin helmoissa on jälleen päättynyt. Uusi koti löyty kaupungin laidalta rauhallisesta rivitalosta, jossa naapurin ovat mukavia ja ymmärtäväisiä. Koirat ovat sopeutuneet hyvin, Kuje nyt tykkää hieman kommentoida parilla sanalla ohikulkijoita toistaiseksi.

 Parin kuukauden aikana treenaus on ollut aikalailla totaalisen tauolla. Lenkkeilyn lisäksi ollaan vain muutaman kerran vedetty kärryjä. Yhden kerran innostuimme treenaamaan tottista ja siitä nämä kuvat. Josko olisi jo aika ryhdistäytyä?

Treenaamattomuus saa aikaan tälläisen liikkeestä maahanmenon :)

Ja koska muutto on siis takanapäin, tässä muutama maistiainen uudesta kopistamme. Tai no mukavan kokoisesta kaksiosta josta löytyy myös sauna ja mukavan kokoinen takapiha.

 Kujeen palkintohylly, Hero vielä saa odottaa omien pyttyjen keräämistä.

Kipeitä hyvästejä

Elämämme on mennyt aivan mullin mallin, paljon, ehkä liikaakin on tapahtunut viime viikkojen aikana. Surullisia sattumia toinen toisensa perään. Aloitetaan vaikka siitä, että ainakin toistaiseksi asun nyt äitini luona. Eteen tuli tilanne, joka vaati pakkaamaan vaatteet, sekä koirat ja siirtymään äidin nurkkiin.

Koirat menivät moisesta sekaisin, yht´äkkiä niiden oli sopeuduttava asumaan taajamassa yhteensä 7koiran laumassa. Ja tietenkin ikävöiden miestä joka jäi taaksemme. Siitä sitten alkoikin ikävä soppa. Äidin koirat ottivat valtataistelua lauman kasvaessa. Onneksi suurilta vammoilta vältyttiin, mustelmaa ja naarmua saivat vain aikaiseksi. Sen jälkeen ovat kyllä olleet tyytyväisiä järjestykseensä, eikä uusia kahnauksia ole syntynyt.

Olin keskustellut äitini kanssa Hokken kohtalosta, yksinkertaisesti kun en pystyisi ottamaan sitä kerros- tai rivitaloon mukaani. Pelokas iso koira kun ei kestänyt vieraita koiria traumojensa takia. Enkä millään ehtisi lenkittää koiria aina erillään. Äitini olisi kyllä lupautunut ottamaan Hokken heille asumaan, mutta sitten sattui kohtalokas vahinko. En edes pysty kertomaan siitä enempää, mutta seuraavana päivänä rakas ystäväni sai nukahtaa ikiuneen.

Muistot tulvivat vahvoina mieleeni, kun kaipaan kovin mennyttä ystävää. Enään hänen ei tarvitse pelätä maailmaa, nukahtaa sai vierelläni pahaa aavistamatta. Pitkä oli yhteinen taipaleemme, jään tänne vaalimaan muistojamme. Hokke rakas. Muistoksesi kuva mökiltä, jossa olit onnellinen ja vapaa vailla huolia.

Aina ei voi onnistua

Kujeen eiliset agility treenit meni sitten aivan penkin alle. Kuje aloitti treenin hienosti täynnä intoa. Harjoituksen alussa oli pöydätä kinkkinen kulma hypylle ja siitä vino linja renkaalle. En meinannut millään saada koiraa taipumaan esteille ja liekö liika toisto vienyt jatkamishalut. Harjoitus oli muutenkin vaikea ja en millään tahtonut onnistua ohjauksessa. Tuloksena oli lopuksi innoton koira joka ei minkään temppuilunkaan jälkeen halunnut innokkaasti jatkaa. Harmittaa pilata Kujeen alussa ollut into liian vaikealla sekä pitkällä treenillä. Ahneella kun on se kuuluisa loppu...

Heron kanssa käytiin tänään jälleen ihmisten ilmoilla treenailemassa tokoa. Keskittyminen oli hieman heikompaa luokkaa kuin eilen, ehkä. Paikallamakuussa pysyi aluksi hienosti, mutta sitten alkoi nousemaan makuulta. Luoksetulon asento on alkanut korjaantumaan ja koiran etujalat ylettyy jo maahan. Seuraamispätkät olivat ajoittain väljiä ja oikeelle kääntyessä mielestäni jätätti hieman. Mutta kuitenkin alkaa sen jo parin kerran jälkeen huomata kuinka hyvää häiriöisessä paikassa treenailu tekee. Helpommin jatkaa keskittymistä ja unohtaa nopeammin ympärillä tapahtuvat asiat. Paljon näitä lisää siis.

Kevennykseksi muistelokuva lumettomasta lenkkeilymaastostamme, tulisipa jo kesä ja uimakelit. Päästäisiin makoilemaan ja uiskentelemaan tuonne koiraystävälliselle hiekkamontulle. Koirat saisi kirmata ja emännät nauttia... kylmästä mehusta.

Hei me muutettiin

Siis blogista toiseen.. vanhat jutut löytyvät edelleen osoitteesta  jemin.blogit.fi 

Alkuun voisi heti päivittää tämän päiväistä kaupunkitreeniä. Heron kanssa kävimme siis treenaamassa torilla häiriön alaisena tokoa. Kanssakulkijat jaksavat kiinnostaa pentua sen verran paljon, että keskittymisen aikaansaamiseksi saa todella tehdä töitä. Taistelun lopputuloksena kuitenkin saatiin suoritettua kohtuu hyvä treeni. Liikkeestä seisomaan jääminen on vielä hieman hiipimistä tai tinttaamista sivulta toiselle takajaloilla. Liikkeestä maahan menee jo ilman apuja, joskin sekin saisi olla vielä nopeampi. Seuraaminen kehittyy mielestäni hyvää vauhtia, ehkä se on jonkinlaisessa kunnossa kahden kuukauden päästä olevissa tokokisoissa. 

Kujeen kanssa aloitettiin taas takapään käyttö treenit. Jos se vaikka joskus oppisi, että koirankin takajalat toimivat erikseen. Eivätkä vain ole etujalkojen seuraamista varten. Tänään illalla olisi vuorossa Kujeen agility, jos vaikka koittaisi hiota A:n alastuloa. Tai mitä lie kouluttaja on meille keksinyt.