Kipeitä hyvästejä

Elämämme on mennyt aivan mullin mallin, paljon, ehkä liikaakin on tapahtunut viime viikkojen aikana. Surullisia sattumia toinen toisensa perään. Aloitetaan vaikka siitä, että ainakin toistaiseksi asun nyt äitini luona. Eteen tuli tilanne, joka vaati pakkaamaan vaatteet, sekä koirat ja siirtymään äidin nurkkiin.

Koirat menivät moisesta sekaisin, yht´äkkiä niiden oli sopeuduttava asumaan taajamassa yhteensä 7koiran laumassa. Ja tietenkin ikävöiden miestä joka jäi taaksemme. Siitä sitten alkoikin ikävä soppa. Äidin koirat ottivat valtataistelua lauman kasvaessa. Onneksi suurilta vammoilta vältyttiin, mustelmaa ja naarmua saivat vain aikaiseksi. Sen jälkeen ovat kyllä olleet tyytyväisiä järjestykseensä, eikä uusia kahnauksia ole syntynyt.

Olin keskustellut äitini kanssa Hokken kohtalosta, yksinkertaisesti kun en pystyisi ottamaan sitä kerros- tai rivitaloon mukaani. Pelokas iso koira kun ei kestänyt vieraita koiria traumojensa takia. Enkä millään ehtisi lenkittää koiria aina erillään. Äitini olisi kyllä lupautunut ottamaan Hokken heille asumaan, mutta sitten sattui kohtalokas vahinko. En edes pysty kertomaan siitä enempää, mutta seuraavana päivänä rakas ystäväni sai nukahtaa ikiuneen.

Muistot tulvivat vahvoina mieleeni, kun kaipaan kovin mennyttä ystävää. Enään hänen ei tarvitse pelätä maailmaa, nukahtaa sai vierelläni pahaa aavistamatta. Pitkä oli yhteinen taipaleemme, jään tänne vaalimaan muistojamme. Hokke rakas. Muistoksesi kuva mökiltä, jossa olit onnellinen ja vapaa vailla huolia.