keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Aina ei voi onnistua

Kujeen eiliset agility treenit meni sitten aivan penkin alle. Kuje aloitti treenin hienosti täynnä intoa. Harjoituksen alussa oli pöydätä kinkkinen kulma hypylle ja siitä vino linja renkaalle. En meinannut millään saada koiraa taipumaan esteille ja liekö liika toisto vienyt jatkamishalut. Harjoitus oli muutenkin vaikea ja en millään tahtonut onnistua ohjauksessa. Tuloksena oli lopuksi innoton koira joka ei minkään temppuilunkaan jälkeen halunnut innokkaasti jatkaa. Harmittaa pilata Kujeen alussa ollut into liian vaikealla sekä pitkällä treenillä. Ahneella kun on se kuuluisa loppu...

Heron kanssa käytiin tänään jälleen ihmisten ilmoilla treenailemassa tokoa. Keskittyminen oli hieman heikompaa luokkaa kuin eilen, ehkä. Paikallamakuussa pysyi aluksi hienosti, mutta sitten alkoi nousemaan makuulta. Luoksetulon asento on alkanut korjaantumaan ja koiran etujalat ylettyy jo maahan. Seuraamispätkät olivat ajoittain väljiä ja oikeelle kääntyessä mielestäni jätätti hieman. Mutta kuitenkin alkaa sen jo parin kerran jälkeen huomata kuinka hyvää häiriöisessä paikassa treenailu tekee. Helpommin jatkaa keskittymistä ja unohtaa nopeammin ympärillä tapahtuvat asiat. Paljon näitä lisää siis.

Kevennykseksi muistelokuva lumettomasta lenkkeilymaastostamme, tulisipa jo kesä ja uimakelit. Päästäisiin makoilemaan ja uiskentelemaan tuonne koiraystävälliselle hiekkamontulle. Koirat saisi kirmata ja emännät nauttia... kylmästä mehusta.



tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hei me muutettiin

Siis blogista toiseen.. vanhat jutut löytyvät edelleen osoitteesta  jemin.blogit.fi 

Alkuun voisi heti päivittää tämän päiväistä kaupunkitreeniä. Heron kanssa kävimme siis treenaamassa torilla häiriön alaisena tokoa. Kanssakulkijat jaksavat kiinnostaa pentua sen verran paljon, että keskittymisen aikaansaamiseksi saa todella tehdä töitä. Taistelun lopputuloksena kuitenkin saatiin suoritettua kohtuu hyvä treeni. Liikkeestä seisomaan jääminen on vielä hieman hiipimistä tai tinttaamista sivulta toiselle takajaloilla. Liikkeestä maahan menee jo ilman apuja, joskin sekin saisi olla vielä nopeampi. Seuraaminen kehittyy mielestäni hyvää vauhtia, ehkä se on jonkinlaisessa kunnossa kahden kuukauden päästä olevissa tokokisoissa. 

Kujeen kanssa aloitettiin taas takapään käyttö treenit. Jos se vaikka joskus oppisi, että koirankin takajalat toimivat erikseen. Eivätkä vain ole etujalkojen seuraamista varten. Tänään illalla olisi vuorossa Kujeen agility, jos vaikka koittaisi hiota A:n alastuloa. Tai mitä lie kouluttaja on meille keksinyt.